Museot

Pitäjämuseo

Pitäjämuseon rakennus (kappelin vieressä) on entinen, vuonna 1814 rakennettu lainajyvästö eli siemenviljan varmuusvarasto. Rääkkylä-Seura on saanut vuodesta 1963 lähtien toimineen museon rakennuksen ja esineet lahjoituksina. Esineistössä on lähinnä 1900-luvun alkupuolella käytössä olleita puuesineitä, työkaluja, kalastuvälineitä ja käsitöitä, on myös puiset ruumisvaunut ja vanhaa palokalustoa. Ylläpidämme museota hiipuvalla talkootyöllä.

Tiedustelut: Irene Riikonen, p. 0400916058 

Leikkimuseo Kotista

Pötsönlahdessa vanhan hirsitalon vallannut Leikkimuseo Kotista, talo täynnä tarinoita esittelee vanhoja leikkikaluja ja leikkejä: kotista, kauppasta, koulusta tai vaikka junasta. Siellä kokataan, kudotaan, ommellaan nukenvaatteita, pestään pyykkiä – kaikki oikeilla leikkikaluilla. Vanhimmat leikkikalut ovat 1800-luvun puolelta, suurin osa on viime vuosi-sadalta. Tiedustelut p. 050 357 3344/Kaarina Kainulainen

Keijon kotimuseo

Muistatko vanhan mustekynän, jota kastettiin mustepulloon? Entä koulun kuvataulun, jonka avulla opeteltiin historiaa? Tai vanhan luokkakuvan, jossa oppilaiden rivit ja jonot ovat viivasuorassa? Näitä kaikkia ja paljon muuta on nähtävänä kesämökillä Rääkkylän Niemisessä Keijon kotimuseossa. Museon perusti opettaja Keijo Saarinen 1960-luvun alussa. Koulunkäynti opettajineen ja oppilaineen on museon pääaihe. Esillä on mm. aapiskirjoja, mustekyniä, helmitaulu, perinteinen koulu-reppu sekä urheiluvälineitä. 

Keijon kotimuseon nettisivut

Tiedustelut p. 045 3249010/Timo Saarinen 

Aari ja Elina Hirvosen kotimuseo

Kotimuseossa on esillä Asikkalan Hirvosten tilalta  ja talosta löydettyjä vanhoja esineitä. Vanhimmat maanviljely- ja kotitalousesineet ovat 1800-luvulta. Museossa on esillä myös vanhoja huonekaluja, astioita, valokuvia, kirjeitä, kirjoja, karttoja ja tilan asiakirjoja.  Tiedustelut  p. 040 5774776/Erja Moore

 

Museoiden sijainti

  1. Kotiseutumuseo
  2. Paksuniemi
  3. Kotista
  4. Aari ja Elina Hirvosen kotimuseo
  5. Keijon kotimuseo